Mitä kuuluu, kukkuluuruu!

Aloitin työskentelyt yliopiston omistamassa Kisumu hotellissa.  Paikalle kun saavuin  toissa viikon maanantaina, kukaan ei edes tiennyt tulostani. Ei mikään ylläri täällä. Virkailija katsoi hölmistyneenä ja pyysi tulla parin kymmenen minuutin päästä uudelleen. Aikaa tappaaksemme kävimme odotellessa tutustumassa vastapäiseen yliopisto kampukseen.  Rakennus oli todella korkea ja luokkia oli älyttömästi.  Suomessa luokissa on dataprojektorit sekä pelit ja vempeleet, täällä ahkerat opiskelijat ja surkea liitutaulu. Koulumaksutkin lukukaudelta on tonneja yliopistoissa.  Ala-asteella koulun pitäisi periaatteessa olla ilmaista, mutta kaikki opiskeluun liittyvä on omakustanteista. Kuten koulupuvut, kirjat, kynät. Lisä maksua syntyy köyhien opettajien pyytämistä ”tenttimaksuista”, joilla rahoitetaan vaan omaa persettä. 

Pääsin vihdoin takaisin hotellille ja vastaanotto oli sama. Kukaan ei tiennyt mistään mitään. Odottelun ja miljoonien selvitysten jälkeen pääsin kuin pääsinkin tekemään töitä.  Vanhempi herrasmies tuli näyttämään paikkoja ja lopuksi jätti mut täyteen saliin. Valkoisena naisena kaikkien tummien ihmisten keskellä ei voi vaan välttyä huomiolta. Sun ihonväri jo paljastaa, ettet ole täältä.  Asiakkaat tuli multa kysymään, etteikö täällä olla tarjottu sulle aamupalaa ja kauhee huuto kokille. Yritäppä siinä sit selittää, että ei kun mä oon täällä niinkun töissä.

Sain nopeasti työnsyrjästä kiinni tarjoilijana.  Valmistelimme ruokailutilan buffet – lounaaseen. Salin pöydät katettiin, kiillotettiin lautaset, asettettiin hauteet ja varattiin juomat.  Kaikkiaan tähän meni viisi tuntia. Normaalisti työn olisi tehnyt parissa tunnissa, mutta mikäs kiire nyt valmiissa maailmassa.

Päivät koostuvat tarjoilusta lounas buffetissa, Ala Carte tarjoilusta, kahvituksista ja norkoilusta. Hotellissa on kolme ruokailutilaa. Kaksi lounaspaikkaa, joissa tarjoillaan pitälti paikallista ruokaa, kuten tilapiaa, ugalia, keittobanaaneja. Yksi Ala Carte- ravintola, josta saa hyvin pitälti länsimaalaista ruokaa, kuten burgereita, täytettyjä leipiä, ranskalaisia sekä intilaista. Uima- altaalla on myös baari, josta saa ruokaa.  Tarjoilijoita kuhisee kun muurahaisia, mutta silti palvelu on hidasta ja palvelukulttuuri puuttuu kokonaan. Tilaus ja laskutus toimii samalla paperi lapulla ja totta kai paperit hukassa. Siinä sitten selvitellään mitä kukakin nyt oli juonut tai syönyt ja paljon laskun loppusumma saattaa olla. Työkaverit ovat pääsääntöisesti todella mukavia ja ystävällisiä.  Olen kohdannut myös arveluksia ihonväriä kohtaan ja näyttänyt myös, että lattian luuttuaminen ei ole liian raskasta valkoiselle.

Päivän aikana on paljon ollut mielenkiintoisia keskusteluja kuten: Onko oikein kurittaa vaimoa, jos vaimo ei ole ajoissa kotona ja tekee saman virheen uudestaan.  Mies on perheen pää  ja jos vaimo uskaltautuu uhmaamaan miehensä tahtoa turpaan tulee. Täällä tapahtuu valtavasti perhesurmia, jossa vaimo on käyttäytynyt ”kurittomasti”. Kun ilmaisin mielipiteeni naisten hakkaamisesta ja kuinka se ei ole hyväksyttävä tilanne missään kohtaa ja yritin perustella näkemystäni.  Kerroin myös, että mielestäni miehen alhaisin teko on lyödä naista. Sain paheksuvia katseita, jonka jälkeen miehet alkoivat perustella tekojaan.  Pieni raivon poikanen kolkutteli pääkoppaan.  

Käytiin hakemassa bussiliput lauantaiksi Nairobiin pääkaupunkiin.  Bussilippu maksoi 14 euroa ja matkustusaika on 5-6 tuntia. Matka Nairobista jatkuu Tansaniaan Zansibarille.  Toivottavasti ei sada vettä.  Peukut pystyyn. Täällä alkoi sadekausi ja ilma on viilentynyt mukavasti, mutta mukanaan tuoden ihan jäätävät ukonilmat.  Vettä tulee, kuin saavista kaatamalla jonkun tunnin verran ja loppuu kuin seinään.  Helppo on hymyillä ja katsoa ukkosta ja vesisadetta oikeasti katto päänsä päällä.  Slummeissa ihmiset saa vedet niskaansa puhumattakaan katulapsista.

Vapaa -aika koostuu korttia pelaillessa ja paskaa puhuessa.  Käytiin yks päivä lenkillä. Eipä vähän herättänyt huomiota, kun valkoiset hölkkää menemään kuluttaen kallis arvoista energiaa. Matkalla näkyi hulppeita taloja aidattuina piikkilangoilla ja korkeilla muureilla. Pari saksanpaimenkoiraa vartioimassa pihapiiriä ja vartioita joka nurkalla.  Hulppeita taloja pitkän kadun verran ja kun kääntyy toiselle kadulle vaeltavat lehmät tulevat esiin ja talojen muoto alkaa muistuttaa enemmän peltihökkeleitä. Kauaksi ei siis tarvitse mennä, ettei ihmisellä ole edes varaa ostaa itselleen kengiä tai edes ruokaa.

Aseistettuihin sotilaisiin silmät alkaa tottua jo katukuvassa, eikä aiheuta enää sydämen tykytyksiä. Rynnäkkökiväärien kanssa sotilaat notkuvat jokaisen kadunkulmassa. Turvatoimia on kiristetty kohonneen terrorismin uhan vuoksi.  Kauppakeskuksiin mentäessä autot, ihmiset ja laukut joutuvat syyniinkiin.  Pommeja ne etsii, mutta hieman valikoivasti sillä tajusin että olin yks päiväkin marsinnut vaan kauppaan linkkuveitsi laukussa. Suurimmaksi osaksi naisia ei edes tarkasteta.

 Parin viikon kohokohtia on ollut pizza sekä makkarakastike ja perunat. Ai että kun oli hyvää. 

Ps. Nyrkkipyyki on perseestä ja mun on ikävä maitoa. 

Karoliina

Kuvia!

Lasten nukkumapaikka kadulla

Ruoan jakoa Blue Crossilla

Isku lauseita koulun pihalta

Katulapsia ennen jalkapallon peluuta

Yh-äiti

Lasten nukkumapaikka

Lasten vankilan pojat

Saippuakuplia

Koulussa

Ugalia, sukuma wikiä, munakasta

Sava Sava!

Päivät vaan juoksee täällä. En tiedä mistä alottaisin tai mitä kertoisin tää on niin kuitenkin eri maailma. Aloitetaan mukavista :)

Eli viimeksi kerroin, että ollaan menossa katsomaan virtahepoja. Retki järjestettiin Viktoriajärvellä. Viktoriajärvi on merkittävän iso ja yhdistää naapurimaita ja sisältää hyvin vaarallisia loisia, ei tehnyt mieli mennä uimaan, vaikka lämpötila huitelee 40 asteessa.

Reissu oli onnistunut näimme muutaman virtahepon ja pääsimme käymään paikallisessa kalastajakylässä. Kalastajakylän tulonlähteinä on heidän pyytämänsä pikkukalat omenat sekä paikallinen kala Tilapia.

 Matkanjärjestäjä Ibraham oli kyllä huippu tyyppi ja osasi kertoa hyvin Kenian ympäristöstä ja Viktoriajärven ympärillä tapahtumista. Kenia kärsii järjettömästä kuumuudesta ja kuivuudesta, mutta hallitus ei ole halukas pumppaamaan järvestä vettä, että kuivuutta saataisiin kuriin. Päätteeksi kävimme syömässä törkeen hyvää paistettua tilapiaa tomaattisessa kastikkeessa sekä chapattia joka on paikallinen lättyä muistuttava leipä! Hinnaksi yhteensä retkelle tuli 12 euroa.

Olemme nyt työskennelleet 2 viikkoa Blue crossilla.  Päivät ovat koostuneet kotivierailuista, lastenvankila vierailuista, jalkapallosta, koulu vierailuista ja ruoan laitosta.

Olemme kierrelleet kaduilla ja näky on ollut surkea jopa alle 10- vuotiaat lapset imppaavat liimabensa sekoitusta ja ovat sekaisin ennen aamu yhdeksää. Kisumussa on noin 600 katulasta. Kaduilla osa lapsista yöpyy slummeissa ja osa kauppojen edustalla. Rahaa saadakseen lisää kerjäämisen ohella, he pesevät autoja ja auttavat hedelmätorin naisia kantamisessa ja saavat hieman rahaa, jonka käyttävät taas liimaan.

Lapset yrittävät unohtaa olemalla sekaisin hankalat olonsa. Erilaisisten tarinoiden kautta lapset päätyvät kaduille. Vierailimme yhtenä iltana lasten nukkumapaikassa ja veimme heille leipää ja maitoa. Kaksi lasta jakoi yhden leipäpaketin ja jokainen sai omat maidot.

Piristystä katulasten arkeen on tuonut, kun olemme käyneet pelaamassa heidän kanssa jalkapalloa. Ennen jalkapallon peluuta haastatellaan lapsia, kuka olisi potentiaalinen tulemaan pois kaduilta. Luulis ettei imppaavien lasten kanssa tartte pelata tosissaan jalkapalloa, mutta kyllä tuolla saa mennä ettei jää kakkoseksi. Me juomme välissä vettä ja lapset imppaa. Ei naurata. Peliin osallistuneet lapset pääsevät suihkuun ja saavat ruokaa. Viime torstaina sana oli levinnyt, että valkoiset pelaa jalkapalloa ja sen jälkeen saa ruokaa. Porukkaa oli ihan sikana varsinkin vanhemmat pojat yrittivät päästä osinkoille ja olivat hyvin epätyytyväisiä jos ei olisi riittänyt ruokaa, joten pienet lapset joutuivat jakamaan ruokansa isompien kanssa.

Tutustuin Kenialaiseen keittiöön Blue Crossin työntekijän Maman kanssa. Voimakastahtoinen elämää nähnyt nainen, joka opasti Kenialaisen keittiön saloihin. Valmistimme Chapattia, Sukuma wikiä, joka on paistettua lehtikaalia ja jotain perunakeittoa.Varmaan osittain johtu nälästä, mutta oli aivan taivaalisen hyvää. Chapatia syödään vain neljä kertaa vuodessa, enkä yhtään ihmettele oli se kyllä tosi iso töinen ja jos sillä pitäs kymmenen kakaraa ruokkia.

Pääsääntöisesti syödään Ugalia, joka on kovaksi keitettyä maissipuuroa. Ugalia tarjollaan papujen kanssa, Sukuma wikin kanssa tai munakokkelin kanssa. Ensimmäiset kaksi kertaa saatiin ruokailla lusikalla, mutta viimeksi ugalia kyllä vedettiin ihan rehellisesti sormin. Paikallinen ohjaaja Steve kyllä huomasi heti, ettei käsillä syöminen ole ihan perussettiä Suomessa. Mauton ugali oli pitkin poskia ja lattiaa.

Hedelmät on yli halpoja. Kilo passion hedelmiä maksaa euron ja ananas ei  paljoa kalliimpi ole. Kuulin myös villiä huhua että Tusker- merkkinen olut maksaisi 1,30. Joillakin on kuulemma ollut vaikeuksia Tuskerin lausumisessa.

Lomaviikko lähestyy ja lähdemme kohti Zanzibaria!

Karoliina

.