Mitä kuuluu, kukkuluuruu!

Aloitin työskentelyt yliopiston omistamassa Kisumu hotellissa.  Paikalle kun saavuin  toissa viikon maanantaina, kukaan ei edes tiennyt tulostani. Ei mikään ylläri täällä. Virkailija katsoi hölmistyneenä ja pyysi tulla parin kymmenen minuutin päästä uudelleen. Aikaa tappaaksemme kävimme odotellessa tutustumassa vastapäiseen yliopisto kampukseen.  Rakennus oli todella korkea ja luokkia oli älyttömästi.  Suomessa luokissa on dataprojektorit sekä pelit ja vempeleet, täällä ahkerat opiskelijat ja surkea liitutaulu. Koulumaksutkin lukukaudelta on tonneja yliopistoissa.  Ala-asteella koulun pitäisi periaatteessa olla ilmaista, mutta kaikki opiskeluun liittyvä on omakustanteista. Kuten koulupuvut, kirjat, kynät. Lisä maksua syntyy köyhien opettajien pyytämistä ”tenttimaksuista”, joilla rahoitetaan vaan omaa persettä. 

Pääsin vihdoin takaisin hotellille ja vastaanotto oli sama. Kukaan ei tiennyt mistään mitään. Odottelun ja miljoonien selvitysten jälkeen pääsin kuin pääsinkin tekemään töitä.  Vanhempi herrasmies tuli näyttämään paikkoja ja lopuksi jätti mut täyteen saliin. Valkoisena naisena kaikkien tummien ihmisten keskellä ei voi vaan välttyä huomiolta. Sun ihonväri jo paljastaa, ettet ole täältä.  Asiakkaat tuli multa kysymään, etteikö täällä olla tarjottu sulle aamupalaa ja kauhee huuto kokille. Yritäppä siinä sit selittää, että ei kun mä oon täällä niinkun töissä.

Sain nopeasti työnsyrjästä kiinni tarjoilijana.  Valmistelimme ruokailutilan buffet – lounaaseen. Salin pöydät katettiin, kiillotettiin lautaset, asettettiin hauteet ja varattiin juomat.  Kaikkiaan tähän meni viisi tuntia. Normaalisti työn olisi tehnyt parissa tunnissa, mutta mikäs kiire nyt valmiissa maailmassa.

Päivät koostuvat tarjoilusta lounas buffetissa, Ala Carte tarjoilusta, kahvituksista ja norkoilusta. Hotellissa on kolme ruokailutilaa. Kaksi lounaspaikkaa, joissa tarjoillaan pitälti paikallista ruokaa, kuten tilapiaa, ugalia, keittobanaaneja. Yksi Ala Carte- ravintola, josta saa hyvin pitälti länsimaalaista ruokaa, kuten burgereita, täytettyjä leipiä, ranskalaisia sekä intilaista. Uima- altaalla on myös baari, josta saa ruokaa.  Tarjoilijoita kuhisee kun muurahaisia, mutta silti palvelu on hidasta ja palvelukulttuuri puuttuu kokonaan. Tilaus ja laskutus toimii samalla paperi lapulla ja totta kai paperit hukassa. Siinä sitten selvitellään mitä kukakin nyt oli juonut tai syönyt ja paljon laskun loppusumma saattaa olla. Työkaverit ovat pääsääntöisesti todella mukavia ja ystävällisiä.  Olen kohdannut myös arveluksia ihonväriä kohtaan ja näyttänyt myös, että lattian luuttuaminen ei ole liian raskasta valkoiselle.

Päivän aikana on paljon ollut mielenkiintoisia keskusteluja kuten: Onko oikein kurittaa vaimoa, jos vaimo ei ole ajoissa kotona ja tekee saman virheen uudestaan.  Mies on perheen pää  ja jos vaimo uskaltautuu uhmaamaan miehensä tahtoa turpaan tulee. Täällä tapahtuu valtavasti perhesurmia, jossa vaimo on käyttäytynyt ”kurittomasti”. Kun ilmaisin mielipiteeni naisten hakkaamisesta ja kuinka se ei ole hyväksyttävä tilanne missään kohtaa ja yritin perustella näkemystäni.  Kerroin myös, että mielestäni miehen alhaisin teko on lyödä naista. Sain paheksuvia katseita, jonka jälkeen miehet alkoivat perustella tekojaan.  Pieni raivon poikanen kolkutteli pääkoppaan.  

Käytiin hakemassa bussiliput lauantaiksi Nairobiin pääkaupunkiin.  Bussilippu maksoi 14 euroa ja matkustusaika on 5-6 tuntia. Matka Nairobista jatkuu Tansaniaan Zansibarille.  Toivottavasti ei sada vettä.  Peukut pystyyn. Täällä alkoi sadekausi ja ilma on viilentynyt mukavasti, mutta mukanaan tuoden ihan jäätävät ukonilmat.  Vettä tulee, kuin saavista kaatamalla jonkun tunnin verran ja loppuu kuin seinään.  Helppo on hymyillä ja katsoa ukkosta ja vesisadetta oikeasti katto päänsä päällä.  Slummeissa ihmiset saa vedet niskaansa puhumattakaan katulapsista.

Vapaa -aika koostuu korttia pelaillessa ja paskaa puhuessa.  Käytiin yks päivä lenkillä. Eipä vähän herättänyt huomiota, kun valkoiset hölkkää menemään kuluttaen kallis arvoista energiaa. Matkalla näkyi hulppeita taloja aidattuina piikkilangoilla ja korkeilla muureilla. Pari saksanpaimenkoiraa vartioimassa pihapiiriä ja vartioita joka nurkalla.  Hulppeita taloja pitkän kadun verran ja kun kääntyy toiselle kadulle vaeltavat lehmät tulevat esiin ja talojen muoto alkaa muistuttaa enemmän peltihökkeleitä. Kauaksi ei siis tarvitse mennä, ettei ihmisellä ole edes varaa ostaa itselleen kengiä tai edes ruokaa.

Aseistettuihin sotilaisiin silmät alkaa tottua jo katukuvassa, eikä aiheuta enää sydämen tykytyksiä. Rynnäkkökiväärien kanssa sotilaat notkuvat jokaisen kadunkulmassa. Turvatoimia on kiristetty kohonneen terrorismin uhan vuoksi.  Kauppakeskuksiin mentäessä autot, ihmiset ja laukut joutuvat syyniinkiin.  Pommeja ne etsii, mutta hieman valikoivasti sillä tajusin että olin yks päiväkin marsinnut vaan kauppaan linkkuveitsi laukussa. Suurimmaksi osaksi naisia ei edes tarkasteta.

 Parin viikon kohokohtia on ollut pizza sekä makkarakastike ja perunat. Ai että kun oli hyvää. 

Ps. Nyrkkipyyki on perseestä ja mun on ikävä maitoa. 

Karoliina